Milloin mennä Balille – Balin sää
Koska Bali sijaitsee lähellä päiväntasaajaa, ei sen trooppisessa ilmastossa tarvitse tutista ainakaan kylmyydestä – olipa vuodenaika sitten mikä tahansa. Vuoden keskilämpötila onkin huimat 30°C. Suora auringonpaiste saa nahkan tirisemään varsinkin keskipäivällä, jolloin aurinko tuntuu uskomattoman kuumalta. Kostean kauden aikana lokakuusta maaliskuuhun tukaluutta voi lisätä vielä korkea kosteusaste. Kuiva kausi huhtikuusta syyskuuhun on yleisesti ottaen aurinkoisempaa ja kosteusasteeltaan matalampaa aikaa, se onkin sääolosuhteiden kannalta kenties parasta aikaa lomailla Balilla (vaikka kaatosateet saattavat yllättää toki silloinkin). Päivien kuumuutta tasoittavat mukavasti iltaisin saapuvat viileämmät tuulenvireet.
Myös saaren eri osissa on vaihteluita sään suhteen: rannikkoalueilla on kuumempaa kuin sisämaan korkeammilla alueilla: sää voi viiletä vuoristokylien korkeudella jopa siihen pisteeseen, että kevyen pitkähihaisen paidan mukaan ottamista reissulle ei ainakaan tule kaduttua.
Balin parhaat paikat?
Etelä-Bali – turismin mekka
Suurin osa ihmisestä painelee suoraa päätä Balille saavuttuaan sen parhaiden rantojen äärelle kuten Kuta Beach, Sanur, Jimbaran tai Nusa Dua. Näillä alueilla on paljon erillisiä hotellikyliä, ostoskeskuksia ja tietysti kilometreittäin valkoista hiekkaa.
Nusa Dua vetää matkailijoita, jotka haluavat tasokasta lomailua kaikilla asumismukavuuksilla. Kuta taas on tunnettu mahtavista auringonlaskuistaan, parhaista aalloista surfaukseen sekä yöelämän vilskeestä, siellä on myös paljon kauppoja ja ravintoloita – eli siis ehdoton nuorison hittipaikka. Jimbaran Bay taas ylpeilee olevansa merenherkkuja tarjoileva ruokapaikka hiekkarannalla. Paikka on myös lapsiperheiden suosiossa, sillä aallot ovat Jimbaran Bayssa pienempiä kuin Kutassa. Sanur Beach on kohde, missä ei myöskään paljoa surffailla tai juhlita, sillä aallot ovat pieniä ja iltaelämä hiljaista.
Etelä-Balilla sijaitsee myös saaren pääkaupunki Denpasar. Se ei ehkä kuitenkaan ole mikään lomailijan paratiisi sen saasteisuuden, liikenteen ja melun takia. Kaupungissa voi kuitenkin käydä esimerkiksi ostoksilla (hinnat ovat todella edullisia) tai vaikkapa tutustumassa balilaiseen kulttuuriin kansallismuseossa.
Keski-Bali – Ubud ja muut kylät
Kun mennään Denpasarista pohjoisemmaksi, tulee vastaan lukuisia pikkukyliä. Batubulan on kylä voi käydä tutustumassa esimerkiksi Balin lintupuistoon, seurata tufa-patsaiden veistoa tai lukuisia barong tanssiesityksiä. Celuk on tunnettu lukuisista kullan ja hopean myyjistä ja käsitöistä. Batuanissa esitetään usein draamatanssi gambuhia. Myös muut taidemuodot, kuten esimerkiksi kohokuvaiset puuveistokset, ovat suuressa arvossa tässä kylässä. Ubud oli aikoinaan hiljainen taiteilijoiden siirtokunta, mutta nykyisin siitä on kasvanut ylellinen turistikeskus museoineen ja taide-esityksineen. Ubud onkin yksi suosituimmista matkakohteista Balilla. Monet yhdistävät Balin lomamatkaan esimerkiksi yhden rantakohteen kuten Nusa Dua ja Ubudin. Ubudissa on paljon hyvätasoista majoitusta ja ravintolaita. Ubudista on hyvä tehdä pyöräretkiä ympäröiviin maalaismaisemiin. Pejengissä voi tutustua lukuisiin kiehtovan kummallisiin temppeleihin. Banglissa voi käydä katsastamassa rakennustaiteellisesti mielenkiintoisen näköalapaikka Pura Kehenin sekä sen pihamaalla kasvavan ikivanhan banyan -puun. Kannattaa myös käydä tutustumassa Pura Ulu -kylän Danu Batur -temppeliin, joka on yksi Balin upeimmista temppeleistä.
Itä-Bali – Mount Agungin ympäristö
Karangasemissa sijaitsevassa Sidemin laaksossa on eräät Balin mieleenpainuvimmat ”porrastetut” riisipellot. Mount Agungin juurella nököttävä saaren massiivisin temppeli Pura Besakih tarjoilee matkailijalle vieläkin mieleenpainuvammat näkymät.
Länsi-Bali – riisikulho
Kehittymättömämmän Tabanin alueen teitä voi körötellä hyvän matkaa näkemättä mitään muuta kuin riisipeltoja. Bratan–järven alueella on kuitenkin joitakin tutustuminen arvoisia paikkoja, kuten esimerkiksi hedelmä- ja maustekauppa sekä Balin kasvitieteellinen puutarha. Hiukan Tabanin ulkopuolella on Tanah Lot, mielenkiintoinen niin turisteja kuin paikallisiakin kiehtova temppeli, joka pilkistää esiin kallioiden seasta meren äärellä.
Pohjois-Bali – kulttuurien yhtymäkohta
Pohjois-Bali on kuivempaa aluetta kuin muut ja se on tunnettu aikoinaan Arabiasta, Kiinasta ja Hollannista saapuneiden kauppiaitten virrasta. Alueella on nähtävillä jäännöksiä siirtomaa-ajasta mm. hollantilaisen arkkitehtuurin muodossa. Lovina on rantalomakohde jossa voi päästä todistamaan delfiinien aamu-uintia auringonnousussa. Varmasti mieleenpainuva kokemus. Pohjois-Balilla sijaitsee myös Pura Pulakin temppeli, joka on yksi Balin pyhimpiä temppeleitä. Menjangan saarella taas voi tutustua mielenkiintoiseen ja Balin parhaaseen merenalaiseen elämään.
Balille saapuminen
Suomen kansalainen tarvitsee Indonesiaan matkustaessaan viisumin, jonka voi ostaa myös Balin lentokentältä saavuttaessa maahan.
Passin tulee olla voimassa vähintään 6 kk maahan saapumisen jälkeen.
Indonesiassa lentokentällä maksettava lähtövero on IDR 150 000, eli noin 12 euroa, joka maksetaan siis pois lähdettäessä.
Liikkuminen Balilla
Balin julkisen liikenteen yleisimmät kulkuneuvot ovat linja-auto sekä minibussi eli bemo. Linja-autot ovat yleensä täyteen ahdettuja ja ne kulkevat kaiken lisäksi aika verkkaisesti, mutta ovat halpoja. Lisäksi bussissa on mahdollisuus tutustua paikallisiin. Jos taas haluaa rivakampaa kyytiä, kannattaa mennä beolla, sillä ne kulkevat lyhempiä reittejä. Vaihtoehtona ovat myös mukavammat turistibussit, jotka liikennöivät suurimpien kaupunkien välillä, mutta ovat toki myös paljon kalliimpia.
Mikäli haluaa tutustua Baliin omalla kulkuvälineellä oman aikataulun mukaan, voi tässä tapauksessa tilata bemon kuljettajalla tai vuokrata oman auton tai vaikkapa skootterin. Balilla liikenne on vasemman puoleista ja tööttäilyä kuulee liikenteessä käytettävän todella ahkerasti.
Ruoka ja juoma
Balin ruokakulttuuriin kuuluvat olennaisena osana riisi ja kasvikset eri muodoissaan, ja balilainen ruoka on yleensä aika mausteista. Paikallisten ruokien yleisimpiä ruoka-aineita ovat myös kana, kala, naudanliha, äyriäiset ja nuudelit. Ruoka ei todellakaan maksa maltaita, sillä mainion ja monipuolisen aterian saa parilla eurolla ruokajuomineen kaikkineen. Ruokapaikkojakin on tarjolla paljon, joten valinnan varaa riittää länsimaisista ravintoloista aasialaisiin.
Balilla ei tule juoda vettä muuten kuin pullotettuna.
Raha
Paikallista valuuttaa, Indonesian rupioita, voi vaihtaa pankeissa, erillisissä rahanvaihtopisteissä ja myös suurimmat hotellit vaihtavat valuuttaa. Hotelleissa rahan vaihtaminen on yleensä kalliimpaa kuin muualla. Tavallisesti hyväksytty valuutta on USA:n dollari, ja nykyisin myös Euro.
Rahaa voi nostaa pankkiautomaateista, jotka ovat jo hyvinkin yleisiä suuremmissa kaupungeissa. Rahaa saa Balin pankkiautomaateista (ATM) Visalla ja Mastercardilla.
Luottokortilla maksaminen on turvallista ainakin tunnetuimmissa ostoskeskuksissa ja hotelleissa, muualla kannattaa olla varovainen, sillä luottokorttien tietoja kopioidaan jonkin verran. Pienemmät kaupat ja esimerkiksi taksit ottavat vastaan ainoastaan käteistä.
Rokotukset ja Malaria
Indonesiaan matkustaessa suositellaan kaikille A-hepatiitti-, kurkkumätä-, jäykkäkouristus-, polio- sekä MPR -rokotesuojaa. Malarianestolääkkeen tarve vaihtelee. Keltakuumetta vastaan oleva rokotustodistus vaaditaan niistä maista saavuttaessa, jossa infektoituneita alueita (ei koske Suomea). Riskiarvion perusteella voidaan tarvita myös seuraavat rokotesuojat: B-hepatiitti, Japanin aivotulehdus, kolera sekä lavantauti. Tarkista tuorein tilanne aina lääkäriltä.
Turvallisuus
Suuressa osassa Indonesiaa matkailu on yleisesti turvallista ja tilanne alueella on rauhallinen, mutta terroritekojen mahdollisuus on silti olemassa. Viime vuosien länsimaisiin kohteisiin kohdistuneet pommi-iskut ovat varmasti hyvässä muistissa. Kaikenlaisia väenkokouksia tulee välttää, sillä ne saattavat yltyä väkivaltaisiksi mellakoiksi. Balia pidetään yleisesti kuitenkin erittäin turvallisena paikkana.
Varkauksien mahdollisuus on olemassa, niin kuin muissakin lomakohteissa ja suurkaupungeissa ympäri maailmaa, joten omia tavaroita kannattaa pitää tiukasti silmällä.
Luonnonmullistuksiin ei voi ennalta varautua, ja ne ovatkin mahdollisia myös Balilla. Esimerkiksi maanjäristykset ja niiden aikaansaamat hyökyaallot ovat mahdollisia.
Tuoreimmat matkustustiedotteet löydät ulkoministeriön sivuilta, www.formin.fi.